Julialle kultaa JM-luokassa!

Turun Liikuntaseura järjesti rytmisen voimistelun luokkakilpailut 4.-5.5.2013 Turussa. Turussa kilpailtiin luokissa I, III, V, JM, sekä M. TNV:stä oli mukana edustava voimistelijajoukko.

JM-luokassa eli JunioriMestari -luokassa Julia Laine pokkasi kultamitalin, tosin tällä kertaa voimistelijoitakin oli sarjassa vain kaksi. Julian valmentajan Eveliina Koskelon mukaan Julia esiintyi kauniisti ja varmasti. ”Pallo-ohjelma oli Turussa erityisen puhdas ja Julia saikin siitä erinomaiset pisteet”, Eveliina kertoo. Valmentaja kertoo olevansa luottavaisen mielin Julian kisan jälkeen – tästä hyvin mielin jatkaa kohti seuraavia haasteita.

Onnittelut hienosta menestyksestä sekä onnea tuleviin koitoksiin. Suuri kiitos myös TLS:lle, jonka järjestämänä onnistunut kilpailu vietiin läpi. Kaikki kilpailun tulokset näet täältä.