Uutisia

TNV:ssä tapahtuu! Katso alta tuoreimmat kuulumisemme! Uutisia on tarjolla myös RSS-syötteenä.

Energizerien kuulumiset

Syksy on saanut vauhdikkaan alun TNV:n Energizer tanssijoukkueessa.

Riina siirtyi kesän lopuksi äitiyslomalle ja valmennusvastuun ottivat Birgitta Pajunoja ja Jenny Pitkäkaski. Birgitta vastaa joukkueen kisaohjelman koreografiasta, jonka treenaaminen onkin lähtenyt käyntiin mukavasti. Koreografia on haastava, mutta motivoituneet tytöt tarttuvat haasteeseen hymyssä suin. Marraskuussa startataankin sitten ensimmäisiin kisoihin Glow-tanssikilpailuihin Helsingissä. Kaiken kaikkiaan joukkue kisaa neljässä kilpailussa syyskaudella.

Uudet valmennuskuviot tuovat myös uusia tuulia treeneihin. Ensimmäinen treenileiri pidettiin syyskuussa Uittamon koululla yhdessä Enerstars joukkueen kanssa. Leirillä opeteltiin koreografian lisäksi ponnistustekniikan hiomista ja ilmaisuharjoitteita. Lokakuussa vietämme toisen leiripäivän ja hiomme ohjelmaa kisakuntoon.

Kaikki ei aina kuitenkaan ole pelkkää treeniä ja ankaraa harjoittelua vaan välillä tytöt rentoutuvat yhdessä, kuten syyskuun treenileirin päätyttyä viettämällä joukkueiltaa uiden ja saunoen. 

Näissä tunnelmissa on mukava lähteä kohti kisakautta!

 

Iwearin myyntiesittely

Iwearin suosittu myyntinäyttely taas Energymissä keskiviikkona 4.10. klo 16:00-19:30. 
Tervetuloa ostoksille!

Voimisteluviikko -tapahtuma Skanssissa la 26.8.2017 klo 10.00-13.00

Voimisteluviikko -tapahtuma järjestetään taas perinteisesti kauden alkuun Skanssissa. Turun Naisvoimistelijat ovat myös tapahtumassa mukana. Tervetuloa tutustumaan voimistelun monipuoliseen maailmaan, saamaan kattavaa infoa lajeista sekä harrastusmahdollisuuksista ja tietenkin seuraamaan upeita esityksiä.

Evelia ja Elodie tanssijoukkueet etsivät lisää uusia tanssijoita

Keväällä 2017 TNV:llä aloittivat EnerKids 1 ja EnerKids 2 tanssijoukkueet. Syksyllä toiminta jatkuu, nimet vain ovat vaihtuneet. EnerKids 1 on 6-8-vuotiaille tanssista kiinnostuneille, joka kantaa nimeä Elodie . EnerKids 2 on 9-12-vuotiaille ja kantaa nimeä Evelia.

Tervetuloa tutustumaan la 26.8, Elodie klo 10.30-11.15 ja Evelia klo 11.30-12.30!

Oletko elämäsi kunnossa?

Nyt sinulla on mahdollisuus ottaa siitä selvää.  Ilmoittautuminen allaolevaan tilaisuuteen on käynnissä.
Ilmoittautumaan pääset etusivun vasemman laidan TNV tiedottaa -otsikon alta.

sydän tekee hyvää

TNV:n joukkuevoimistelun tutustumiskerrat

Oletko kiinnostunut harrastamaan joukkuevoimistelua?

Turun Naisvoimistelijoilla aloittaa syksyllä 2017 kaksi uutta joukkuetta.

Sia-joukkue on 2012-2013 syntyneille ja Solia 2009-2011 syntyneille. Kumpikin joukkue treenaa kaksi kertaa viikossa.

Joukkueet pitävät tutustumiskerran ke 16.8 klo 17-19.30 Turun Naisvoimistelijoiden toimipisteellä Energymillä, osoitteessa Vähäheikkiläntie 56 C 2 kerros, 20810 Turku.

Kaikki lajista kiinnostuneet tai aikaisempaa kokemusta omaavat ovat tervetulleita!

Lisätietoja antavat joukkueiden vastuuvalmentajat; Sia-joukkue: Aino Männistö / aiheman@utu.fi ja Solia-joukkue: Hanni Hakanen / hanni.hakanen@hotmail.com.

 

Myös muut joukkueet etsivät riveihinsä innokkaita lajin taitajia. Lisätietoja joukkueista ja valmentajien yhteystiedot löydät www.tnv.fi/joukkuvoimistelu-joukkueet.

Aikuisten syysaikataulu julkaistu

Aikuisten syksyn aikataulu löytyy nyt päivitettynä sivuiltamme.  Lasten ja nuorten ohjelma päivitetään heinäkuun loppuun mennessä.  Ilmoittautuminen lasten ryhmiin alkaa maanantaina 21.8. klo 12:00.  Syyslukukausi alkaa 28.8.

Tanssin kuulumisia kaudelta 2016-2017

TNV:n tanssille kausi 2016-2017 on ollut vaiherikas.

Vanhin tanssijoukkueemme Energizer piti hieman rauhallisemman kauden, viime kauden SM kisojen jälkeen. Syksyllä vielä kisailtiin, mutta kevät keskityttiin treenaamiseen ja akkujen lataamiseen. Seuran kevätnäytöksessä nähtiinkin uutta intoa pursuava tyttöporukka, joka odottaa jo malttamattomana ensi kautta.

IMG_9041

Enerstars joukkueessa mylläsivät pienet muutoksen tuulet läpi koko kauden. Muutos ei kuitenkaan aina ole pahasta vaan tällä kertaa tuottanut myös hyvää. Enerstarsia aloitti keväällä 2017 Birgitan parina valmentamaan Neea Rusi ja tyttöjen kevät olikin mukavan aurinkoinen.

Magic Move kisoissa saavutettiin Show 15-18v sarjassa hopeaa ja kauden viimeisistä Show Your Dance by Cailap kisoista jäi käteen kunniamaininta parhaasta kokonaisuudesta. Hyvillä mielin saavat tytöt kirmata kesälaitumille odottamaan ensi kautta.

Enerstars     Enerstars 2

Tuoreimmat tulokkaat kaudelle olivat tammikuussa 2017 startanneet EnerKids 1 ja EnerKids 2. EnerKids 1 on 6-8 vuotiaiden, tanssista kiinnostuneiden tyttöjen kilpailuun tähtäävä joukkue, joka treenaa kerran viikossa. EnerKids 2 on 9-12-vuotiaiden tanssia harrastaneiden tai siitä kiinnostuneiden tyttöjen joukkue, joka treenaa kaksi kertaa viikossa. EnerKids 2  kisasi ensimmäisenä keväänä kerran, syksyllä tarkoitus osallistua ainakin kahteen. Kummassakin joukkueessa töitä tehdään tosissaan mut ei totisena. Joukkueita valmentavat Neea Rusi ja Vilma Sarre.

EnerKids 2 Magic Movesta saama palaute kertoo paljon tyttöjen ja valmentajien tahdosta ja työstä; hieno koreografia, treenaamalla hieman lisää tulee tästä ryhmästä kova tanssijoukkue. 

Näissä tunnelmissa on mukavaa lähteä kohti syksyä ja uusia haasteita.

IMG_8945

EnerKids 1 kevätnäytös 11.5

IMG_9232

EnerKids 2 kevätnäytös 11.5

Tunnelmia kevätnäytöksestä – TNV sirkus 11.5.2017

Kevätkauden päätöstä juhlittiin runsain joukoin 11.5. Kupittaan Urheiluhallilla. Tänä keväänä teemana oli TNV sirkus ja saimme nähdä upeita, taitavia esityksiä sekä harrastepuolen lapsi- ja aikuisryhmiltä että kilpavalmennuksen sektorien taidon näytteitä.

Kiitos kaikille osallistujille!

Kuvat Miina Jansson

 

Let’s Move! -leirillä koettiin liikunnan iloa

Kesäloman ensimmäisellä viikolla järjestetty Let’s Move! -leiri tarjosi reipasta liikuntaa ja onnistumisen iloa osallistujille.  Viikon aikana jumpattiin, tanssittiin, urheiltiin ja kokeiltiin uusia lajeja kuten Kangoo Jumps, akrobatia ja sirkustelu.  Välillä käytiin alakerrassa Lahtisen sedän luona syömässä, ja sitten jaksettiin taas.  Leirillä sai myös paljon uusia kavereita, joiden kanssa vaihdettiinkin yhteystietoja viimeisenä päivänä.   Toivotamme kaikille iloisille ja reippaille leiriläisille oikein kivaa kesää!