Julia 4. sijalle rytmisen 6.luokassa, Maiju HämVS nuorten joukkueessa

Julia sijoittui hienosti 4. sijalle 17.10. Järvenpäässä 6. luokan luokkakilpailussa, kun koko kilpailussa voimisteli 8 voimistelijaa. Pisteiden puolesta parhaiten Julia onnistui vanteella, josta pisteitä 10,550. 6. luokan kilpailun voitti Alesia Kolomainen, SVS, toiseksi sijoittui Heidi Hyvärinen, SVS ja kolmenneksi taituroi Elisen Anastasia Sergeeva. Julialle kilpailu oli ensimmäinen 6. luokassa, joten sijoittuminen kärjen tuntumaan oli hieno saavutus.

Maiju osallistui samana sunnuntaina 6. luokan joukkuekilpailuun HämVS nuorten joukkueessa. Kilpailu oli joukkueelle ensimmäinen. Tuloksena joukkueen ensimmäisestä kilpailusta oli 6. sija, kun luokkaan osallistui yhteensä 9 joukkuetta. Joukkueelta ensimmäinen näyttö sujui toista paremmin.

Julian valmentajana kisassa oli Liina Salminen ja tuomarina Anni Ahola.

Kaikki tulokset näet järjestävän seuran Elisen sivuilta.