Timantit ja Timantix seuran syyskatselmuksessa

Timanttien joukkue ja kaksi Timantixien joukkuetta osallistuivat seuran valmennusryhmien katselmukseen 28.10.2011. Luolavuoren koululla riitti säpinää ja vilskettä, kun katselmuksessa oli mukana kaiken kaikkiaan yhteensä 36 esitystä joukkuevoimistelua, rytmistä voimistelua ja tanssia. Sekä Timanttien että Timantixien suoritukset olivat syksyn parhaita tähän mennessä.

Timantix X-joukkue esitti katselmuksessa syksyn kilpailuohjelmansa Jarren musiikkiin. Avaruusohjelman suoritus oli yhtäaikainen, siisti ja jämäkkä. Tytöt saivat kiitosta yhtäaikaisuudesta ja liikkuvuudesta. Ensi viikon kisoihin jäi vielä parannettavaa virtaavuudessa ja liikesarjojen yhteenliittämisessä.  Timantix Y-joukkue on kehittynyt kovasti vannetekniikassa syksyn aikana. Varsinkin vanteen pyöritykset ja lattiasarja  onnistuivat katselmuksessa hyvin. Tasapainoja ja jalkatekniikkaa harjoitellaan vielä lisää ennen seuraavia syksyn kisoja.

Timantit-joukkue kilpailee tänä syksynä Jenni Vartiaisen musiikkiin tehdyllä vanneohjelmalla.  Katselmuksessa joukkue sai tuomareilta kiitosta ohjelman alkuosan upeasta tulkinnasta ja siististä kokonaisuudesta. Tarkistamme vielä ensi viikolla vanteen tasoja ja tasapainojen muotoja. Tytöt jatkavat hyvillä mielin kohti kauden kisoja.