Pronssia ja 5.sija rytmisen ikäkausikilpailuissa!

Viikonloppuna 24.-25.3. Hämeenlinnan Voimisteluseura järjesti rytmisen voimistelun ikäkausikilpailut Iittalahallissa. Kilpailu oli koonnut yhteen runsaslukuisen osallistujajoukon  pienimmistä voimistelijoista aina naisten sarjan kansainvälisen tason urheilijoihin asti. TNV oli mukana neljän edustavan voimistelijan voimin. Parhaasta sijoituksesta vastasi Julia Laine voimistelemalla upeasti pronssille 12-vuotiaiden sarjassa – Mina Koski sijoittui samassa sarjassa niinikään hienosti  saavuttaen 5. sijan 13 voimistelijan joukossa. 

Kilpailu alkoi lauantaiaamulla 8-10 -vuotiaiden sarjalla, jossa TNV:tä edustivat Glitterirytmisten Kerttu Viitakangas ja Gabriella Sokolova. Tytöt kilpailivat taitavassa joukossa naru- ja vanneohjelmilla. Tyttöjen valmentajana kisassa toimi Maiju Korpela, joka oli pääosin tyytyväinen kisapäivän antiin. ”Molempien ensimmäinen kisa oli narulla ja naruohjelmissa jännittyneisyys näkyi. Molemmat suoriutuivat kuitenkin koko kisassa odotettua paremmin”, kommentoi Maiju voimistelijoidensa kilpailua. Kertulle ja Gabille kilpailu oli  hieno mahdollisuus harjoitella ja kartuttaa kilpailukokemusta.

Sunnuntaina kilpailussa nähtiin 12-vuotiaiden ikäkausikilpailu, jossa taitoja esittelivät Julia Laine ja Mina Koski, molemmat kilpaillen vanteella, pallolla ja narulla. Hienosta menestyksestä tyytyväinen valmentaja Eve Koskelo löysi myös petrattavaa loppukauteen: ”Molemmilla on vielä parantamisen varaa suorituspuhtaudessa ja osien siisteydessä.”  Kausi jatkunee siis Even johdolla suorituspuhtautta, suoritusvarmuutta ja stabiliteettia kehittäen. Mina voimisteli hienosti 5. sijalle 13 osaavan voimistelijan joukossa. Päivän parhaat pisteet Mina saavutti tällä kertaa vanne-ohjelmalla. Eve näki, että Mina on parantanut kovasti suorituksiaan viime kisasta, mutta loppukauteen täytyy parantaa eritoten jännityksen hallintaa: ”Kisahermot Minalla kuriin, niin hyvää tulee! ” Julia voimisteli hienosti mitali -sijalle ollen 3. koko ikäsarjassaan! Julialla pisteiden puolesta paras ohjelma oli klassisen kaunis pallo-ohjelma, joka oli myös valmentaja Even mukaan Julialta päivän ehjin kokonaisuus. Katso kuvia Julian ja Minan suorituksista täältä. 12-vuotiaiden sarjan kärjessä olivat Elisen Rebecca Gergalo ja Alesia Kolomainen ja 4. sijalle voimisteli turkulaisittain hienosti Flexin Elli Rauhaniemi. Voimistelijoille sekä valmentajille onnittelut menestyksestä!

Kiitokset HämVS:lle hienosta kilpailuviikonlopusta.

Kilpailun tulokset löydät täältä.