Tixia T loppukilpailuun hyvän mielen kisoissa Tampereella

Tampereella kisattiin valtakunnalliset Svolin tyttöjen hyvän mielen joukkuevoimistelukilpailut  5.5. – 6.5.2012. 12-14 – vuotiaiden kilpasarjaan osallistuivat TNV:n joukkueet Tixia T ja Tixia F. Lauantain alkukilpailussa Tixia T saavutti upeasti kategorian A ja ylsi sunnuntain loppukilpailuun. Saavutus oli kauden paras ja erityisen iloisia tytöt ja valmentajat olivat saadessaan tuomareilta huippukategorian lisäksi vielä kaksi bonusta: 0,2 pisteen bonuksen ohjelman soveltuvuudesta tyttöjen  ikä- ja taitotasolle sekä 0,1 pisteen bonuksen ohjelman ideasta. Myös Tixia F-joukkue teki kauden parhaan suorituksensa ja paransi kategoriaansa edellisistä kisoista. Erityisesti ohjelman solakuvio ja muutkin kuviot onnistuivat hyvin ja myös vaikeat tasapainot pysyivät hienosti. Lisäksi hymyä ja eläytymistä löytyi F-joukkueen tytöiltä enemmän kuin aikaisemmissa kisoissa.

Sunnuntain finaalissa Tixia T teki siistin ja varman suorituksen. Varsinkin tyttöjen jalkatekniikka ja vartalosarjat ovat kehittyneet kovasti kevään aikana ja erottuivat edukseen myös loppukilpailussa. Finaalissa A-kategorian joukkueiden arvioinnissa käytetään pisteitä. Tuomarit arvioivat sekä ohjelman teknisen ja taiteellisen sommittelun että suorituksen. Tixia T-joukkueen motivoituneet tytöt saivat palkinnoksi hienosta kevätkaudestaan yhteispisteet 16.25. Espanjalaistyylinen ohjelma ihastutti rakenteellaan, omaperäisyydellään ja musiikillaan viikonlopun aikana ja niinpä sunnuntaina varsinkin sommittelun taiteellisen osa-alueen pisteet nousivat korkeiksi. Paljon onnea tytöille ja valmentajille historiallisesta saavutuksesta!

Tixia T kilpailuareenalla

Peukutus historialliselle loppukilpailupaikalle