Killan aurinkoinen kesäretki

Kiltalaiset Nauvossa ja Seilin saaressa

Tiistaiaamuna starttasi Killan bussi ja 26 retken osallistujaa kohti Nauvoa. Saariston rengastie upeine maisemineen oli jo heti aluksi mykistyttävä kokemus.  Ensimmäinen kohde oli Nauvon 1400-luvulla rakennettu keskiaikainen kivikirkko joka on ympäristöineen nimetty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Nauvon kirkon urut ovat Suomen säilyneistä 1700-luvun uruista suurimmat ja ainoat restauroidut. Kirkosta siirryimme lounaalle ja sitten m/s Östern olikin jo nokka auki laiturissa odottamassa. Merimatka Seiliin kesti 25 min. Seilissä tutustuimme oppaamme avustuksella saaren niin maanviljelyshistoriaan kuin sairaalavaiheisiin.  Lepra,  hourula, ja mielisairaalahistoria herätti monenlaisia ajatuksia ja näimme myös alkuperäisessä asussa olevan potilashuoneen.  Vanha puukirkko ja sen viereinen hautausmaa olivat vaikuttavan karut. Puolitoista tuntia aurinkoisessa Seilissä kului nopeasti ja paluumatka alkoi iltapäiväkahvien merkeissä laivan ruuman kahvilassa.

Etualalla kiltamuori Sirkku Vuori