Kevätkierrätyksessä monipuolisia esityksiä

TNV:n perinteinen kevätnäytös Kevätkierrätys järjestettiin torstaina 2.5.2013 Konserttitalolla. Näytöksiä oli jälleen tänäkin vuonna kaksi erilaista. Vuonna 2013 TNV viettää ympäristövuotta, joten kevätnäytöksissä painotimme ympäristö – ja kierrätysteemaa.

TNV haluaa omalta osaltaan pienentää luonnonvarojen kulutustaan ja pyrkiä vaikuttamaan myös jäsentensä ympäristömyönteisempään asennoitumiseen. Jokaisessa esityksessä pyrittiin huomioimaan ympäristö- ja kierrätysteema. Teema näkyi esityksissä joko musiikin, asusteiden, tavaroiden tai idean kierrättämisellä. Molemmissa näytöksissä nähtiin esityksiä niin harraste- kuin valmennusryhmiltäkin, myös ikähaitari oli jälleen huima, aina perheliikunnan taaperoista senioritanssijoihin asti.

Kummankin näytöksen aluksi palkittiin tsempparit sekä hyvin menestyneitä voimistelijoita. Yleisö pääsi illan aikana ihailemaan varsin monipuolisia ja upeisia esityksiä.

Kevätnäytös onnistui hienosti – suuri kiitos siitä kevätnäytöksen järjestelyyn osallistuneille!