Jumppaa muksun kanssa

Kävelytaitoinen muksu jumppaa yhdessä tutun ja turvallisen aikuisen kanssa leikkien ja loruillen. 

Lapsi oppii monia liikunnallisia temppuja ja taitoja, koordinaatiota ja kehon hallintaa, sekä tutustuu samalla vähitellen myös ryhmässä toimimiseen. Aikuinenkin liikkuu kuin huomaamattaan; leikkien ja temppujen tuoksinassa -lapsi välillä punnuksena- on hiki pinnassa. Yhdessä liikkuminen on kivaa, tee siitä teille yhteinen hyvä tapa!

Mukaan innokas mieli, vesipullo, yhteinen jumppamatto, sekä pehmeäpohjaiset jumppatossut tai paljaat jalat – liukastumisvaaran takia sukkasillaan ei voi jumpata.

Jumpassa nähdään!

Ohjaajana on Apuope-Apinan lisäksi Mia Lamberg, joka on aloittanut liikuntatuntien ohjaamisen vuonna 1996, ohjannut päätoimisesti vuodesta 2009. Suorittanut mm. Liikunnan ammattitutkinnon, sekä Svolin lasten jumppakoulun kaikkien ikäluokkien ohjaajakoulutukset. Ohjannut satujumppaa ja perheliikuntaa useita vuosia.