Maijulle kultaa Sydän-Suomen aluekisoissa

Voimistelijamme Maiju ollut syksyllä 2010 mukana vahvistamassa Hämeenlinnan rytmisten joukkuetta. Rytmisen ja joukkuevoimistelun Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut järjestettiin Tampereella 7.11.2010. HämVs nuorten joukkue kilpaili aluekisassa ainoana osaanottajana, mutta selvisi erityisesti ensimmäisestä näytöistään erinomaisesti ja joukkue teki jopa koko kauden parhaan suorituksensa.

Maiju kilpaili myös yksilönä nuorten sarjassa. Yksilökisassa Maiju voitti sarjansa upeasti, vaikka yksilöohjelmien harjoittelu ei ole ollut kauden päätavoite. Nuorten yksilökilpailu oli 3-ottelu, jossa Maijulla välineet olivat naru, vanne ja keilat. Maijun omien sanojen mukaan naru sujui pieniä takertumisia lukuunottamatta hyvin, keila-ohjelman erityisen onnistuneesti ja vanneohjelmaan jäi eniten petrattavaa tulevaa kautta varten.Tulevana kautena näämme Maijun ensimmäistä kertaa seniori -sarjassa. Onnittelut menestyksestä Maijulle ja valmentajille!