Kristallirytmisten uutisia

Kristallirytmisiä seuran katselmuksessa

Lauantaina 6.10 Lintulassa järjestetyssä katselmuksessa oli mukana iso joukko TNV:n rytmisiä voimistelijoita ja jopa yli 60 esitystä. Yleisö pääsi nauttimaan voimistelijoiden syksyn harjoittelun tuloksista. Samalla tilaisuus toimi hyvänä harjoituksena tulevia kilpailuja silmällä pitäen. Katselmuksessa esiinnyttiin niin vapaa- kuin välineohjelmilla ja yksilöinä ja joukkueina. Yksilöesiintymisiä oli jokaisesta ryhmästä ja mukana oli myös kolme eri ikäisten joukkuetta.

Yksilösuorituksissa nähtiin jo onnistumisia ja hymyä ja esiintymistäkin irtosi. Aivan pienetkin voimistelijat käsittelivät välineitään taidokkaasti ja perusvoimistelutaidot olivat kehittyneet.

Onnea kaikille voimistelijoille kauden tuleviin kisoihin. Suurkiitos hienosta työstä kaikille valmentajillemme ja erityiskiitos tapahtuman järjestäneelle Eveliina Koskelolle. Kiitokset myös mukana kannustaneelle yleisölle!

Treenileiri Hämeenlinnassa

Glitterit ja erikseen kutsutut Kristallit, Vanessa ja Julia treenasivat kaksi päivää Hämeenlinnan voimisteluseuran tyttöjen kanssa Hämeenkaaressa, Hämeenlinnassa.

Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli paljon välinetekniikkaa jota päästiin opettelemaan Suomen mestari Silja Ahosen valmennuksesa. Leirillä oli myös venäläinen valmentaja, Masha ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut, harjoitteleminen sujui mutkitta liikkeitä matkimalla. Ja olihan Masha jo muutaman sanan suomeakin oppinut. Treenipäivän jälkeen oli ihana pulahtaa uimaan. Yö vietettiin Punavuoren liikuntasalin lattialla.

Aamulla pukeuduttiin treenivaatteisiin, laitettiin hiukset kiinni ja syötiin ravitseva aamupala. Sitten joukko iloisia ja reippaita tyttöjä siirtyi Hämeenkaareen treenivalmiina. Toisena päivänä väsymys ei painanut, sillä kaikki menivät reippaasti nukkumaan, koska seuraavana päivänä haluttiin olla virkeinä treeneissä. Erityisen tärkeää antia oli baletinopettaja Danin opettamat tanssilliset askelsarjat jotka olivat vähän haastavia ja ennenkokemattomia, mutta erityisen tärkeitä, kun uudet säännöt astuvat vuoden vaihteen jälkeen voimaan. Suurkiitos Danille pitkäjänteisestä opettamisesta.

Valmentaja oli tyytyväinen suojateistaan, jotka jaksoivat innokkaasti oppia uutta ja keskittyä tärkeisiin asioihin vaikka välillä meinasikin olla vähän jalat ja kädet solmussa. Erityisesti valmentajaa tällä kertaa ilahdutti Glittereiden Kerttu, joka osoitti selkeää kasvua voimistelijana; halu oppia uutta, asioiden sisäistämistä ja kokeneempien voimistelijoiden liikkeiden kopioimista ja omaksumista. Varsinkin levähdystaukojen aikana Kertun oppimishalu lämmitti valmentajien mieltä. Myös Kristallien Vanessa osoitti esimerkillistä voimistelija-asennetta reippaudellaan, osallistumalla ensimmäiselle kaksi päiväiselle leirille ja sitkeesti opetteli asioita isompiensa mukana, vaikka välillä liikkeet olivatkin kolme vuotta nuoremmalle voimistelijanalulle erittäin haastavia.

Kiitos kaikille valmentajille hienoista treenihetkistä. Kiitos myös ruuanlaittajalle, joka molempina päivinä laittoi hyvää ruokaa tytöille. Tyttöjen mukana olivat tähtirytmisistä Mina ja Julia, joukkueenjohtajat Niina ja Maiju sekä valmentajat Eveliina ja Noora.

Kristallirytmiset etsivät uusia voimistelijoita -tule tutustumaan!

Kristallirytmiset ryhmä koostuu 06-07 syntyneistä tytöistä, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti rytmistä voimistelua. Harjoituksissa opetellaan voimistelun perustaitoja sekä touhutaan välineillä, unohtamatta erilaisia liikuntaleikkejä. Harjoitusohjelmaan kuuluvat myös erilaiset leirit ja balettitunnit.

Voit  ottaa rohkeasti yhteyttä  ryhmiää valmentavaan Noora Palmroosiin ja sopia tutustumiskerta ryhmän harjoituksiin.  Nooran yhteystiedot: noora.palmroos(at)suomi24.fi p. 0458000085

 

HämVs-TNV ystävyystapahtumassa nähtiin rytmisen voimistelun duo- ja trio-ohjelmia

Rytmisen voimistelun saralla TNV on tehnyt paljon hedelmällistä yhteistyötä Hämeenlinnan Voimisteluseuran kanssa. Juuri ennen juhannusta Hämeenlinnassa järjestettiin jo toistamiseen HämVS-TNV ystävyystapahtuma. Hauska ja onnistunut esiintymistapahtuma oli piristävä loppuhuipennus kaudelle. Julia Laine ja Mina Koski debytoivat nauhaohjelmillaan. Tyttöjä jännitti nauhaesiintyminen, mutta ohjelmat sujuivat oikein hyvin ensimmäisiksi kerroiksi. Lisäksi Hämeenlinnassa nähtiin hauskoja duo-ja trio-ohjelmia. Julia ja Mina esiintyivät vauhdikkaalla “agentti”-aiheisella duo-ohjelmalla värikkäät voimistelupuvut ja mustat hatut päässään. “Kivaa oli tavata kavereita taas ja useamminkin saisi olla tälläisiä ystävyystapahtumia”, totesivat voimistelijat päivän jälkeen. Kiitos kaikille Hämeenlinnan Voimisteluseuran tapahtuman järjestäjille – ja erityisesti Emmalle! Kiitos myös Noora Palmroosille organisoinnista TNV:n puolesta.

Glitterit ja Kristallit Voimistelupäivillä, Glitterit1 -joukkueelle hopeaa!

Suomen Voimistelupäivät järjestettiin tänä vuonna Espoon Telinetaiturit ry:n toimesta Espoon Tapiolassa 8.–10. kesäkuuta. Ohjelmassa oli kilpailuja eri Svolin kilpailumuodoissa sekä lukuisia oheistapahtumia. Voimistelupäiville osallistui TNV:stä suuri 40 hengen rytmisen voimistelijan osallistujajoukko. TNV:läisittäin kilpailupäivät sujuivat iloisissa merkeissä, eri luokissa savutettiin hienoja sijoituksia. Yksi upea TNV-saavutus oli  Glitterit1 -joukkueen hopeasijoitus joukkueiden 1. luokassa. 

1. luokassa kilpaili uskomattomat 118 voimistelijaa. Glitterirytmisten Kerttu Viitakangas voimisteli hienosti 13. sijalle ja Gabriella Sokolova 18. sijalle. Sarjassa edustivat lupaavilla suorituksilla myös Glittereiden Essi Hokkanen, Nanaka Tagekata, Emilia Heinonen, Carolina Ilo ja Jenna Holi. Valmentaja Noora Palmroos oli pääosin tyytyväinen suojattiensa kilpailusta: ”isompia virheitä ei näkynyt kenelläkään – erityisesti Essi oli meidän onnistuja tänään.”

Rytmisen joukkuekilpailussa 1. luokassa kilpaili Glitterit1 -joukkue, joka saavutti hienosti 2. sijan kuuden joukkueen joukossa. Glitteri1 -joukkueessa voimistelivat Gabriella Sokolova, Kerttu Viitakangas, Nanaka Tagekata, Essi Hokkanen ja Carolina Ilo. Nooran mukaan joukkueena tytöt paransivat suoritustaan ja samalla tulosta viime kilpailusta. Onnittelut voimistelijoille ja valmentajille mitalisijasta! Sunnuntain asemalla esiintyi myös iloinen, nuoremmista voimistelijoista koottu Glitterit2 -joukkue. Glitterit2 -kokoonpanossa voimistelivat Emma Sokolova, Anna Leinonen, Vilma Kangas, Viivi Metsämäki ja Mimosa Turunen. Pienet Glitterit esittivät joukkueohjelman lupaavan yhdenaikaisesti ja iloisesti esiintyen.

Sunnuntain asemalla nähtiin suloisia esiintymisiä mm. pienten Kristallirytmisten voimin. Voimistelupäivien yleisö palkitsi TNV:n pikkurytmisten esitykset spontaanein taputuksin.

”Nyt lähdemme hyvillä mielin parin leirin kautta kesälaitumille”, summasi Noora kisan jälkeisiä tunnelmia. Katseet on käännetty jo selkeästi kohti uutta kautta. Kaikki Suomen Voimistelupäivien tulokset löydät täältä. Onnittelut voimistelijoille ja valmentajille hyvistä sijoituksista ja iloista kesälomaa sen koittaessa!

Ensi vuonna kesäkuussa 2013 Voimistelupäivien luokkakilpailuja käydäänkin osana Sun Lahti -tapahtumaa.

Hopeaa 1. luokassa saavuttanut Glitterit1-joukkue

TNV:n valmennuksen leiri

 

TNV:n valmennuksen leiri järjestettiin 4.-7.6.2012 Energymillä, Vähä-heikkilän koululla ja -kentällä. Glitterit ja Kristallit osallistuivat aktiivisesti leirille. Voimistelijatyttöjen ohjelma koostui mm. liikkuvuusharjoittelusta, baletista, välinetekniikasta ja perustreenistä. Vanhemmilla tytöillä oli edellisten lisäksi vielä keskivartalonhallintaa, jalkatekniikkaa, ponnu- ja nopeustreeniä, akrobatiaa ja kehon huoltoa.

Tyttöjen vanhemmille oli järjestetty torstai-illaksi luento ”Kasva voimistelijaksi TNV:llä”. Luento antoi vanhemmille vastauksia moniin voimisteluaiheisiin kysymyksiin.

Valmennuksen leiri päättyi torstaina joukkueenjohtajien järjestämään piknikiin. Viileässä, mutta aurinkoisessa säässä oli ihanaa hengähtää hetki kavereiden kesken.

Helteiset treeniterveiset Paavo Nurmi -stadionilta

 

 

Kristallit trenasivat Paavo Nurmi -stadionilla tiistaina 22.5.2012. Ilma oli helteinen ja aurinko pisteli parasta paistettaan, kun Kristallit juoksivat, loikkivat ja hyppivät stadionin maastossa.

 

Toukokuussa on myös muita harjoituksia pidetty ulkona, kun ilmat ovat lämmenneet sopivasti.

Kristallirytmisiä Turun luokkanousukilpailuiden Asemalla!

Turun Liikuntaseura järjesti äitienpäiväviikonloppuna 12.-13.5. luokkakilpailun Turussa Samppalinnan palloiluhallilla. Sunnuntai alkoi Turun luokkakilpailuissa Asematapahtumalla, jossa seuraamme edusti jälleen ennätysmäärä pieniä voimistelijan alkuja.Mukana oli hieno edustus Kristallirytmisistä. Glitteri- ja Kristallirytmisten valmentajan Noora Palmroosin mukaan ”päivä oli tärkeä, sillä asemalla esiintyi tänään ensikertalaisia Kristallirytmisiä. Tytöille jäi hyvä mieli kisasta ja saimme hyvää palautetta!” Erityisesti Noora löysi kehuttavaa suojattiensa ojennuksista, joita onkin harjoituksissa treenattu kovasti. Valmentajat ovat tehneet hyvää työtä pienten voimistelijoiden kanssa, sillä kehitys näkyi selvästi ja kaikki selvisivät hienosti ja hymyillen kilpailusuorituksestaan!

Treenileiri Energymillä

Glitterit ja osa Kristalleista treenasivat Energymillä 14.-15.4.2012  Nooran ja Maijun valmennuksella. Ohjelmassa oli välinetekniikkaa, akrobatiaa, rytmisenvoimistelun joukkueohjelmia, ulkoilua, temppurataa ja yksilöohjelmien hiomista. Glitterit nukkuivat yön patjoilla, Energymin lattialla. Lattialla vietetty yö sujui kaikilta hienosti, samoin kuin koko leiri. Valmentajat olivat tyytyväisiä tyttöjen treenaamiseen ja keskittymiseen. Glitterien joukkueenjohtajat olivat paikalla huoltajina, kaitsijoina ja ruuanlaittajina.

Kiitokset:
– valmentajille hienosta treenileiristä
– reippaille voimistelijatytöille hyvin tehdyistä harjoitteista
– JoJoille huolenpidosta ja hyvästä ruuasta
– vanhemmille rohkeudesta viettää yö ilman tyttöjään.

 

Voimistelun asemalla

 

Sunnuntaina 1.4.2012 Turun Weikot järjestivät Svolin Länsi-Suomen alueellisen voimistelun aseman Kupittaan Urheiluhallissa. Glitterit ja Kristallit olivat tapahtumassa mukana 15 tytön voimin. Jokainen tyttö esitti oman vapaaohjelmansa; joko aseman pakollisen vapaaohjelman, 1 lk:n pakollisen vapaaohjelman tai merenneito-ohjelman. Valmentajat kiittelivät tyttöjä hyvistä esityksistä. Kaikki esiintyivät reippaasti ja iloisin ilmein. Aseman ensikertalaisetkin muistivat ohjelmansa hyvin. Hienoksi muistoksi asemalta jokainen esiintyjä sai kaulaansa mitallin.  Varsinkin ensikertalaisilla hymy oli herkässä kun suurella ilolla ja innolla esiteltiin saatua mitallia vanhemmille.

 

Valmentajina paikalla olivat Noora Palmroos ja Elina Intovuori.

 

Kiitos Turun Weikoille hyvin järjestetystä asematapahtumasta.