Joulunäytöksessä nähtiin mitä upeimpia taruolentoja

13.12.2022

Näytökset ovat aina ihana päätös kuluneelle kaudelle, kun jokainen voimistelija ja tanssija pääsee näyttämään kauden aikana opitut taidot ja temput, mitä parhaimmalle yleisölle! 

Eilen Syvälahden koululla ilmassa oli taikaa, kun kahdessa eri näytöksessä päästiin tutustumaan suomalaisiin taruolentoihin ja legendoihin. Ilta oli upea ja maaginen kaikkine yksityiskohtineen. Ryhmien esiintymisasut ja musiikit siivittivät yleisön mitä hurjimpiin ja suloisimpiin tarinoihin veden väestä tuonen neitoihin ja menninkäisistä jättiläisiin.   

Kiltalaisten ylläpitämä buffet tarjosi niin kotitekoisia leivonnaisia (kiitos äidit) kuin leipomon lämpimiä (kiitos Leipomo Salonen). Joulutunnelmissa mentiin niin glögin kuin kahvin myötä. 

Näytösten välissä yhteistyökumppanimme Terveystalo piti ihastuttavaa onnenpyörää, jossa, joka pyöräytyksellä voittaa! Heiltä oli jaossa myös joulumuistamisena lahjakortteja terveyspalveluhin. Voit hakea omasi Energymiltä mikäli eilen jäi epähuomiossa nappaamatta!

Sukella näytösten maailmaan.

Ensimmäinen näytös klo 17:30

Molemmissa näytöksissä ensimmäisenä sukellettiin veden haltijoiden maailmaan, kun 4-6-vuotiaiden DanceKids -ryhmä esitti veden väen tanssin.  Heidän jälkeensä ensimmäisessä esityksessä nuorimmat voimistelijamme Tuike ihastutti yleisöä esityksellään peikkoneidot, jonka jälkeen seuran vanhimpiin kuuluvat senioritanssiryhmäläiset esittivät Pohjan akoista inspiraation saaneen esityksen Pirts'akat. 

Näiden esitysten jälkeen sukellettiin turvalliseen lintukotoon. Tanssin valmennusjoukkue Elodie johdatti yleisön tutustumaan lintukotolaisiin, jotka tunnettiin pieninä, yhteisöllisinä ja energisinä olentoina. Elodien jälkeen lavalle marssi 3-5-vuotiaat satubalettilaiset esittäen jättiläisiä, joita Suomessakin uskottiin olevan. Kalevanpoika-nimisten jättiläisten uskottiin saaneen erilaisia luonnonmuodostelmia aikaan. Kuten epätavallisia kiviröykkiöitä. Jättiläisten jälkeen aikuinen-lapsijumpparyhmä esitti yleisölle mörrimöykkytanssin. 

Seuraavaksi harrasteluvoimisteluryhmä Estetical Junior vei yleisön hiisien maailmaan. Tarun mukaan hiidet olivat ennen kristinuskon saapumista Suomen pyhiä paikkoja, joihin kokonnuttiin hurjiin menoihin. Ajan myötä hiisistä muodostui ilkikurisia, jopa pahoja olentoja, joita pelättiin. Hurjista hiisistä siirryttiin pehmeämpään keijukaisten maailmaan. Hempeät keijuesitykset yleisölle esittivät 5-7-vuotiaat esibalettilaiset, jotka hurmasivat yleisön upeilla plieillä ja releveillä. Heidän jälkeensä keijutanssilla hurmasi voimistelukoulu Estetical Nuppujen ryhmä. 

Tanssivalmennusjoukkue Evelia esitti yleisölle harvinaisempaa taruolentoa. Suomessa on erityisesti 70-luvun aerobic-buumin jälkeen tavattu harvinaislaatuista, erityisesti naisväkeen liitettyä taruolentoa nimeltä Jumppapirkko. Jumppapirkko painelee step-aerobic-tunneilla kirkkaat sukkahousut vilkkuen. 

Seuraavaksi päästiin tulikettujen matkaan 3-5-vuotiaiden SirkusNinjojen ihastuttavalla esityksellä. Itäisen ja pohjoisen Suomen kansanperinteen mukaan tuliketut olivat myyttisiä kettuja, joiden häntä säihkyi tulta. Myös revontulia on kutsuttu tulikettujen tekosiksi. Sillä ketun juostessa tulta suihkuvan hännän uskottiin sysyttävän kepit ja kannot tuleen, ja nämä kipinät näkyvät taivaallla revontulina. Revontulista siirryytiin luontevasti virvatuliin, kun joukkuevoimistelujoukkue Tiera esiintyi upealla kisaesityksellään. Suomalaisen kansanperinteen mukaan virvatulet, eli pimeässä hohtavat valonlähteet, ovat henkiä, jotka pitävät huolta siitä, etteivät luonnossaliikkujat joudu harhapoluille. 

Räiskyvän väriloiston jälkeen lavalla nähtiin pientä väkeä - ainakin jos taruihin on uskominen. Sillä 7-8-vuotiaiden DanceKids -ryhmä esitti kotitonttujen vilkasta elämää. Nämä ahkerat tontut kiintyivät taloihin ja asuivat ihmisten rinnalla, mutta liikkuivat meiltä ihmisiltä piilossa ja hoitivat askareensa öisin. Tonttujen jälkeen lavalla nähtiin tanssin valmennusjoukkue Team Evelia, jonka kääpiöohjelma oli saanut inspiraationsa meille monille niin tutusta sadusta, Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Suomalaisessa kansantarustossa kääpiöt ovat olleet pienikokoisia olentoja, joilla oli usein taikavoimia. 

Viimeisenä lavalle asteli mahtavan paluun tehnyt aikuisten voimistelujoukkueemme Tixia. Heidän upea talvea kunnioittava ohjelmansa oli inspiroitunut kuvitteellisista lumen haltijoista. Tarumainen ilta sai upean päätöksen. Haluamme suurin sydämin kiittää kaikkia vapaaehtoisia, leipureita, yhteistyökumppaneita Leipomo Salosta, Vähäheikkilän Lidliä, Terveystaloa, joka piti huisin hauskaa onnenpyörää, ohjaajia, valmentajia ja esiintyjiä sekä teitä vanhempia, jotka kuljetatte lapsia harrastuksiin. 


Toinen näytös klo 19:00

Myös toisessa näytöksessä ensimmäisenä sukellettiin veden haltijoiden maailmaan, kun 4-6-vuotiaiden DanceKids -ryhmä esitti veden väen tanssin.  Toisessa esityksessä näimme discotanssiryhmän menninkäisistä kertovan esityksen. Tarujen mukaan menninkäiset olivat pieniä olentoja, jotka asuivat yksin ja olivat ihmisille ystävällisiä.  

Heidän jälkeensä nähtiin kaksi esitystä, jotka kertoivat meille suomalaisen luonnon valoilmiöistä. Ensin päästiin näkemään voimistelukoulu Estetical Juniorin esitys, joka kertoi saamelaisten revontulista. Tarun mukaan revontulet edustavat tuonpuoleiseen siirtyneitä henkilöitä ja revontulien näkeminen voidaan ajatella iloisena kohtaamisena kuolleen hengen kanssa. Ja voimistelujoukkue Tiera esitti upean ohjelmansa virvatulista. 

Lavalla siirryttiin marssien jättiläisten maailmaan, kun 3-5-vuotiaat satubalettilaiset esittivät jättiläisiä, joita Suomessakin uskottiin olevan. Jättiläisten jälkeen siirrytiin sulosointusempaan rytmiin, kun päivättäriä ja kuuttaria yleisölle esitti itämaisen tanssin tannssiryhmä. Suomalaisen muinaisuskon mukaan päivättäret ja kuuttaret omistivat auringon hopean ja kuun kullan, jotka näkyivät auringon paisteessa ja kuun hohteessa.

Kuun hohteessa viihtyvät myös seuraavat lavalla esiintyneet hahmot. Vuorossa oli 9-10-vuotiaiden DanceMix-ryhmä, joiden esitys kertoi susien metsästyksestä. Metsissä asuu monia taruolentoja, joilta voi pyytää hyvää metsästysonnea tai suojaa. Erityisesti metsän kuninkaan, Tapion vaimo Mielikki vastasi metsästyksestä ja eläinten parantamisesta. 

Seuraavaksi sukellettiin turvalliseen lintukotoon, kun tanssin valmennusjoukkue Elodie johdatti yleisön tutustumaan lintukotolaisiin, jotka tunnettiin pieninä, yhteisöllisinä ja energisinä olentoina. Elodien jälkeen lavalle saapuivat räiskyvät SirkusAkrot, joiden esitys kertoi tuliketuista. Itäisen ja pohjoisen Suomen kansanperinteen mukaan tuliketut olivat myyttisiä kettuja, joiden häntä säihkyi tulta. Myös revontulia on kutsuttu tulikettujen tekosiksi. Sillä ketun juostessa tulta suihkuvan hännän uskottiin sysyttävän kepit ja kannot tuleen, ja nämä kipinät näkyvät taivaallla revontulina. 

Väriloistoa oli myös seuraavassa esityksessä, kun tanssivalmennusjoukkue Evelia esitti yleisölle harvinaisempaa taruolentoa. Suomessa on erityisesti 70-luvun aerobic-buumin jälkeen tavattu harvinaislaatuista, erityisesti naisväkeen liitettyä taruolentoa nimeltä Jumppapirkko. Jumppapirkko painelee step-aerobic-tunneilla kirkkaat sukkahousut vilkkuen. 

Kettuja ja susiakin hurjempia taruolentoja yleisölle esitti ShowJazz-ryhmä. Esitys kertoi Tuonen neidoista, jotka johdattelivat tansillaan yleisön hetkeksi tuonpuoleiseen. Tanssivalmennusjoukkea Evelia jatkoi tutumman sadun teemalla esityksellään Kääpiöt. Kääpiöohjelma oli saanut inspiraationsa meille monille niin tutusta sadusta, Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Toisen näytöksen päätösesitys oli aikuisten joukkueemme Tixian käsialaa. He esittivät sykähdyttävän esityksen lumen haltijoista. 

Toivotamme oikein mukavaa ja rauhallista joulunaikaa ja uutta vuotta 2023. Kausi jatkuu tammikuussa 9.1. ja harrastepuolen syksyn ryhmäläiset on siirretty automaattisesti kevään ryhmiin.