In memoriam: Lilian Vaarna

23.2.2023

LILIAN VAARNA 10.5.1935-22.1.2023


Voimisteluliiton ja Turun Naisvoimistelijoiden kunniajäsen Lilian Vaarna on poissa.

Lilian tuli TNV:n johtokuntaan vuonna 1976 ja valittiin seuran puheenjohtajaksi 1978, jossa tehtävässä hän toimi 11 vuotta. Alkoi seuran toiminnan ammattimaistumisen aika. Lilianilla oli suunnaton kyky kehittää ja viedä toimintaa eteenpäin.

Ensimmäisten naisvoimisteluseurojen joukossa hankittiin oma toimisto, palkattiin toiminnanjohtaja ja kehitettiin seuralle nettisivut. TNV aloitti rohkeasti uusia jumppamuotoja mm. aerobic-tunnit ensimmäisenä Turussa. Seuran jäsenmäärä kasvoi ja ylitti pian 2000 jäsenen rajan ja iloittiin siitä, että oltiin liiton suurin seura. Seuran jäsenmäärän kasvattaminen herätti myös vastustusta ”kehitetään vaan laatua”, mutta Lilian totesi, että ”määrä ja laatu kulkevat käsikädessä, eivätkä suinkaan ole toistensa vastakohtia”.


Lilian kiinnostui toiminaan myös  oman seuran ulkopuolella. Varsinais-Suomen alueella hän oli muun muassa SVUL:n piirin johtokunnassa ja SNLL-jaoston sihteerinä lähes 10 vuotta. Liiton järjestö-, tyttö-, ja näytösvaliokunnat edelsivät liiton hallitusta. SNLL:n varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1988-1990. Lilian vaikutti myös Kisakalliosäätiön valtuuskunnassa ja Suomen Naisten Liikuntakasvatussäätiön jäsenenä. Näinä vuosina Helsingin matkoja tuli useita viikossa. On sanottu, että voimistelutoiminnassa tarvitaan ohjaajia, mutta myös järjestötyöntekijöitä. Lilian oli järjestöihminen, joka omasi vahvan järjestökokemuksen ja organisointikyvyn.

Lilian oli myös matkanjohtajana niin seuran kuin liiton usealla ulkomaisella esiintymismatkalla. Unohtumattomia muistoja kertyi niin Tanskasta, Saksasta, Sveitsistä, Portugalista kuin USA:sta ja Kanadasta. Näillä matkoillakin haettiin uusia vaikutteita ja ideoita kotimaahan tuotavaksi. Lastenhoidon ammattilaisena oma perhe, lastenlapset ja lastenlastenlapset olivat kaikkein lähinnä Lilianin sydäntä. Kokoonnuimme Ylösnousemuskappeliin 9.2.2023 ja Lilianin oma poika Tero siunasi hänet haudan lepoon.

Jörgen Zinkiä mukaellen:

Kun ajattelen Liliania, monet hyvät toivotukset liikahtavat minussa. Kaikki mihin ryhdyit onnistui ja samalla lähti kasvuun se, minkä hyväksi ponnistelit. Elämän energiaa annetaan eteenpäin. Tuetaan luottamuksen viriämistä ja uskoa siihen, että yrityksen onnistuvat, aikeet toteutuvat ja kaiken päätteeksi herää kiitollisuus rikkaasta elämästä.

 

Raija Nurmi
Kiltaäiti