TNV:n koronaohjeistus

Tiloissamme on maskisuositus. Muistathan pitää myös riittävää turvaväliä ja desinfioida kädet huolellisesti tarvittaessa. 


Pyrimme toiminnassamme tarjoamaan mahdollisimman turvallisen ympäristön harrastajille ja urheilijoille. Toimintamme perustuu vallitseviin tietoihin terveydestä, sen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Takaamme jokaiselle liikkujalle turvalliset tuntisisällöt ja olosuhteet, jolloin jäsenemme voivat keskittyä olennaisimpaan eli liikkumiseen. Vallitsevan koronapandemian vuoksi tiloissamme on mm. maskisuositus, pyydämme asiakkaita huomioimaan turvavälejä, aikuisia poistumaan tiloista lasten tuntien ajaksi ja tehostamaan omaa käsihygieniaa. Tiloissamme on käsienpesumahdollisuus sekä käsidesiä tarjolla.

Yleistä:
Pidämme Tnv:ssä tärkeänä, että lapset ja nuoret voivat harrastaa liikuntaa koronaepidemian aikanakin, joten noudatattehan seuraavia ohjeita. Lapsi / nuori osallistuu ryhmäliikuntatunnille aina huoltajan vastuulla.


Huoltajille:

  • Toivomme, että huoltajat (HUOM. vain yksi / lapsi) saattavat sisälle asti vain pienimmät lapset (alle 9-vuotiaat)
  • Sisälle tullaan aikaisintaan 10 min ennen tunnin alkua
  • Huoltajalla tulee olla maski aina sisätiloissa, kädet desinfioidaan
  • Sisälle ei saa jäädä odottamaan, eikä sisälle saa tulla etuajassa hakemaan lasta
  • Sisätiloista poistutaan heti, kun lapsi on pukeutunut

Harrastajille ja ohjaajille:

  • Edes lievästi flunssaisena tai epämääräisesti oireisena ei saa tulla tunnille
  • Kädet pestään ennen ja jälkeen tunnin huolellisesti saippualla, minkä jälkeen
  • kädet desinfioidaan
  • Pyritään välttämään lähikontaktia, ja säilyttämään turvavälit
  • Kaverin välineita ei lainata
  • Kaverin vesipullosta ei juoda
  • Jos aivastaa tai yskii, se on tehtävä hihaan. Niistämisen jälkeen kädet on
  • pestävä ja desinfioitava.

Ohjaaja varmistaa ennen tunnin alkua, että lapset ovat pesseet ja desinfioineet kätensä, ja käy läpi hygieniaohjeet lasten kanssa.